Businesslike työnantajana

Olet tärkeä.
Onnistuneen rekrytointiprosessin jälkeen teemme parhaamme, että viihdyt työssäsi ja se motivoi sinua. Se onnistuu, kun olemme perillä kuulumisistasi. Palautteesi on meille todella tärkeää, sillä työntekijämme ja asiakasyrityksen välissä toimiminen asettaa meille työnantajana tavallisesta poikkeavia haasteita.

Tavoitteenamme on olla sinulle mukava ja mutkaton yhteistyökumppani, jonka puoleen on helppo kääntyä tilanteessa kuin tilanteessa.

Luotettava ja turvallinen.
Periaatteemme on aina ollut toimia työntekijöillemme turvallisena ja vakaana työnantajana, jonka kanssa henkilöstöasiat toimivat. Työsuhde kanssamme alkaa työsopimuksen allekirjoittamisella.

Työntekijänämme voit olla varma, että kilpailukykyisen palkan lisäksi huolehdimme kaikista lakisääteisistä maksuista ja työnantajavelvoitteistamme: loma- ja sairauslomakorvauksista, eläkkeistä ja muista lakisääteisistä vakuutuksista.

Käytössäsi on myös työterveyshuollon palvelut. Lisäksi tuemme liikuntaharrastustasi viikoittain liikuntaseteleillä.

Lähtökohtana reilu peli.
Businesslikessa jokaisen yksilön osaamista ja työpanosta kunnioitetaan sekä arvostetaan aidosti. Olemme kunnianhimoisia myös oman työmme suhteen. Odotusten ylittäminen on tavoitteemme joka kerta, kun solmimme uuden työsuhteen.

Odotusten ylittäminen.
Työntekijämme saavat jatkuvasti erinomaista palautetta asiakkailtamme. Myös me olemme onnistuneet odotusten ylittämisessä saamamme palautteen mukaan hyvin. Ei siis ole sattumaa, että Businesslike on työntekijöidensä arvostama ja pääkaupunkiseudun luotettavin ja ammattitaitoisin henkilöstöpalveluyritys.